14.07.2017
It’s Pure sekä Punnitse ja Säästä -ketjut saavat uuden toimitusjohtajan

Vastuullisiin tuotteisiin ja irtotuotteisiin erikoistuneiden Punnitse ja Säästä sekä It’s Pure® -ketjujen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty ketjun operatiivinen johtaja Ilkka Pihlajisto. Ketjun perustaja ja aiempi toimitusjohtaja Juuso Siro siirtyy muihin tehtäviin.

33-vuotias uusi toimitusjohtaja lähtee johtamaan uudistuvaa ja kasvavaa It’s Pure -ketjua innokkaana. Erityisruokavalioiden yleistyminen sekä suomalaisten lisääntyvä kiinnostus vastuullista tuotantoa kohtaan luovat hyvän pohjan ketjun kasvulle.

”Ketjumme on erityisruokavaliota noudattavien sekä tiedostavien herkuttelijoiden valinta. Ihmiset ovat yhä tietoisempia esimerkiksi lisäaineettomuuden hyödyistä ja kiinnostuneita siitä, missä ja miten heidän ostoksensa on tuotettu”, toimitusjohtaja Ilkka Pihlajisto painottaa.

Pihlajisto jatkaa toukokuussa aloitettua brändiuudistusta, jonka yhteydessä Punnitse ja Säästä -myymälät muutetaan It’s Pure -myymälöiksi.

”Asiakkaat ovat ottaneet uuden brändin ja uudet tuotteet erinomaisesti vastaan.
Avasimme juuri menestyksekkäästi neljännen It’s Pure -myymälän, joka oli myös ensimmäinen It’s Pure Express -myymälä, Raisioon kauppakeskus Myllyyn. Nyt aloitamme sekä suurempien että pienempien myymälöidemme uudistamisen. Tuotevalikoimaa, myymälöitä ja itspure.com-verkkokauppaa on jo kehitetty täysin uudelle tasolle, joten tästä on hyvä jatkaa,” Pihlajisto kertoo.

Brändiuudistuksen yhteydessä myös tuotevalikoimaa kehitetään entistä ekologisemmaksi ja eettisemmäksi. Ketjun tuotteissa vältetään lisäaineita ja yli 50 prosenttia valikoimasta on luomua.

”Esimerkiksi It’s Pure -luomusmoothie-tuoteperhe on saatavilla vain Punnitse ja Säästä sekä It’s Pure -myymälöissä. Lisäksi irtotuotteiden, kuten pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien valikoimamme on edelleen selkeästi Suomen laajin ja laadukkain. Sekä Punnitse ja Säästä että It’s Pure -myymälöissä on mahdollista maistaa lähes kaikkia tuotteita ennen ostopäätöstä, ja irtomyynnin ansiosta hankkia vain sen verran kuin asiakas kulloinkin tarvitsee,” Pihlajisto kertoo.

Toimitusjohtajan valintaan vaikuttivat Pihlajiston pitkä kokemus ketjun toiminnasta ja laaja-alainen osaaminen.

”Ilkka Pihlajisto sopii taustansa vuoksi ketjumme toimitusjohtajaksi erinomaisesti. Ilkka on vastannut aiemmin esimerkiksi Avecran logistiikasta. Punnitse ja Säästä -ketjussa hän on vastannut hankintatoimesta ja ketjun omista myymälöistä. Ilkka hallitsee erinomaisesti koko toimintamme tuotteen hankinnasta asiakaspalveluun,” kertoo hallituksen puheenjohtaja Mika Heikinheimo.

Birch Venture ja sijoittajat ostivat Punnitse ja Säästä -yhtiön marraskuussa 2015. Sittemmin yhtiön nimi on muutettu It’s Pure Oy:ksi. Ketjuun kuuluu 30 myymälää, joista 20 toimii franchising-periaatteella ja kolmannes on ketjun itsensä omistamia.  Ketjuun kuuluu 26 Punnitse ja Säästä -myymälää ja neljä It’s Pure® -myymälää. Myymälöitä uudistetaan loppuvuodesta noin yksi kuukaudessa.

Lisätietoja:
Ilkka Pihlajisto, Toimitusjohtaja
It’s Pure Oy
Puh. 045 665 7800
Sähköposti ilkka.pihlajisto@itspure.com
Kuvat: https://www.itspure.com/kuvat-2017/

Panostamme puhtaisiin ja reiluihin valintoihin, ja tarjoamme vastuullisesti tuotettuja irtotuotteita sekä huolella valittuja pakattuja tuotteita. It’s Pure® tarkoittaa Puhtaita ja Reiluja valintoja niin tuotteissa kuin toiminnassammekin. www.itspure.com

REALLY?
Punnitse & Säästä Facebookissa. Jäseniä 27273. Liity sinäkin!